|
|
29-30.7. TSAUn iltatokot 
Keskiviikkona kisattiin iltakisat 19 koiran voimin aikamoisessa lämmössä TSAUn Royal Canin areenalla. Viime hetken muutoksia lähtölistaan tuotti edellisen päivän luokkanousijat (onnea vielä kaikille), joista osa siirtyi seuraavaan luokkaan ja osa jätti kakkospäivän taktisesti kisaamatta. Urheuspisteitä Lohjan edustajille, jotka kirmasivat täyttämään AVOn tyhjentyneitä paikkoja huomattavan lyhyellä varoitusajalla!
Ilma vaati sekä koirilta että ohjaajilta hyviä hermoja ja hyvää nesteytystä. Erikoismaininnan ansaitsevat tuomari Kari Kielo ja liikkenohjaajat Arma ja Pekka Sulkamo, jotka jaksoivat teräsmiesmäisesti koko illan ja varmistivat että kisa ei venynyt kuin suhteellisen pahasti. TOSIN Sulkamoitten osalta ilta jatkui tiepalvelutoiminnan merkeissä: Pekka hoisi eräänkin kisaajan takaisin tien päälle hajonneen renkaan aiheuttaessa hetkellisen stressipiikin...
Saako tällaisesta toiminnasta myöntää Kiva Koirakansalainen -tittelin ihmisille?! Kivoja olivat myös kisatyöläiset, joista kukaan työntekikijöistä ei pyörtynyt, vaikka olosuhteet olisivat olleet otolliset. Kiitos Heikki, Teija, Päivi, Kati, Tuija ja Johanna!
Alokasluokassa kisasi kuusi koirakkoa, joista kolme taisteli ykköstuloksen.
Kisan ykköseksi tuli bordercollie Domino (Oakmeadow Keep On Moving) ja Eve Taipale pisteillä 181 (200 on siis max ALO- ja AVO-luokissa).
Tästä hyvästä irtosi kunniapalkinto (yli 180 p) ja kaupan päälle koulutustunnus TK1. Hyvä te!!! ALOn kakkonen oli dobermanni Denwest X-mas Dream ja ohjissaan Mira Kastu, 171 p, eli mainio tulos! Rotukirjo senkun parani kolmoseen päästessä: berninnallekarhu Essente Berrybear Beast ja Sirpa Mäntylä
tottelivat 162 pisteellä. Eli tervemenoa avoimeen luokkaan koko kolmikolle (kuva 1)!
Avoimesta luokasta ei tänään luokanvaihtoon sen sijaan ponnistettu, tosin koiriakin oli vain kolme. Lohjan lupaus Fulmarus Hug Me Tight otti labbismaisella tyyneydellä nopean lähdön Turkuun nousten ykköspallille kakkostuloksella 147.5 p. Kakkoseksi tuli oman seuran tervu Mustanaamion Picador ja Katariina Rosti, 112.5 p (kuva 2).
Voittajassa ykkösen saanti on harvojen ilo, kuten sai tuta keskiviikon kuusi koirakkoa. Luokan voitti ja ainoan ykkösen sai bordercollie Maccabee Busy Missy ja Anna Dumell pistein 266.5 (maks 320, ykkösen raja 256). EVL kutsuu! Onnea. Monilla muillakin VOI koirilla taisi olla toisiksi viimeinen VOI-kisa menossa, sen verran asiallista menoa oli nähtävissä. Päivän kakkonen oli karkeakarvainen saksanseisoja Roope (Teerenpelin E-SK Roope) ja ohjaajansa Juha-Pekka Vähä. Pisteitä irtosi 242, eli melkein… Kolmoseksi tuli sheltti Miro ja Sirpa Saari (edellisen virallinen nimi Kuukivi Mikike, 210 p.; kuva 3)
Erikoisvoittajaluokan osaamista edusti kolme koiraa, joista parhaat pisteet sai bordercollie Tending Dazzler eli ToTo ohjaksissaan Leena Välimäki.
Pari sai paitsi 298 p, myös kunniapalkinnon, TK4:n ja näyttelytuloksen ollessa plakkarissa myös tittelin TVA! Hurjat onnet sekä koirakolle että TSAUlle,
joka sai uuden tottelevaisuusvalion! Kakkoseksi tuli bordercollie Tending Vanguard & Eva Jonsson pisteillä 262, onnea Valle!! Kolmoseksi tuli novascotti Huldi,
eli Nitric Rabbit Goddammit, jonka ohjasti Marika Klossner, 204 p. Onnet koko kolmikolle (kuva 4)!
|