Hoopers epikset 4.2.2024

TSAUn ensimmäiset Hoopers-epikset kisataan su 4.2.2024. Tuomarina Marjo Heino.

 

Kilpailuluokat ja säännöt:

Epäviralliset kisat ovat avoimet kaikille harrastajille, eikä lisenssiä tarvita.

Hoopersissa on kaksi kokoluokkaa: pienet ja avoin.

Pienen kokoluokan koiran ohjaaja/omistaja voi kilpailutapahtumakohtaisesti päättää, kummassa luokassa koira kilpailee. Koira voi kilpailla kilpailutapahtuman aikana vain yhdessä kokoluokassa.

Kokoluokat säkäkorkeuden mukaan

  • Pienet kokoluokat XS, S ja M (säkäkorkeus on alle 43 cm)
  • Isot kokoluokat sL ja L (säkäkorkeus yli 43 cm)

Hoopersissa koiraa ohjataan ohjausalueelta. Ohjaaja siirtyy ohjausalueelle ja antaa koiralle luvan suorituksen aloittamiseen. Jättäessään koiran lähtöön ohjaaja voi ennen ohjausalueelle siirtymistään merkitä koiralle enintään kolme ensimmäisenä suoritettavaa estettä. Koirakko aloittaa suorituksen lähtöluvan saatuaan. Ajanotto alkaa koiran ohitettua lähtölinjan tai ohjaajan käynnistettyä ajanoton. Enimmäisaika luokasta riippumatta on 2 minuuttia. Kaikenlaiset käskyt ja signaalit ovat sallittuja kilpailusuorituksen aikana. Palkata saa heti viimeisen hoopin jälkeen!

Koirakko voi osallistua samoissa epiksissä sekä mölliluokkaan että avoimeen luokkaan (Huom! vain yhdessä kokoluokassa). Sijoittua kuitenkin voi ainoastaan jommassa kummassa luokassa, joka täytyy olla ilmoitettuna ennen starttia.

Episten radat tullaan julkaisemaan etukäteen. Startata voi niin monta kertaa kuin haluaa, paras tulos huomioidaan tuloslaskennassa.

Vain luokkien paras palkitaan. Paras alle 12-vuotias lapsiohjaaja palkitaan.

 

Aikataulut:

Mölliluokka aloittaa klo 11.00

Avoin luokka aloittaa mölliluokan päätyttyä.

 

Ilmoittautuminen ja hinnat:

Su 4.2. epiksiin ilmoittautuminen ainoastaan ennakkoon.

Ennakkoilmoittautuminen to 1.2.2024 klo 22.00 mennessä. Ilmoittautuminen TÄSTÄ linkistä.

Ilmoittaudu yhtä montaa kertaa kuin haluat startata (1 ilmoittautuminen = 1 startti).

Maksuvälineinä käy SMARTUM- ja TYKY-setelit, käteinen ja pankkikortti. Voit maksaa myös TSAU:n starttilahjakorteilla. Kaikki startit maksetaan kisapaikalla.

  • Ennakkoon ilmoittautuminen: 6€ luokan ensimmäinen startti, 4€ luokan uusintastartit
  • Paikan päällä ilmoittautuminen: 9€ luokan ensimmäinen startti, 7€ luokan uusintastartit

Ennakkoon ilmoittautuneet: Vahvista paikallaolosi maksamalla starttimaksut ennen oman luokan alkua.

 

Mölliluokka

  • koiran tulee olla vähintään 12 kk ikäinen
  • helppo harjoittelurata
  • ohjaaja saa liikkua koiran mukana, mutta tällöin pohjalle tulee suoraan 5rv
  • mölliluokassa on mahdollista, että koiraa pidetään paikoillaan lähdössä esim. remminkuljettajan tai kisaajan kaverin toimesta
  • hylkäävästä virheestä tulee 10rv

Avoin luokka

  • koiran tulee olla vähintään 12 kk ikäinen
  • helppo 1. luokan tasoinen rata
  • ohjausalueelta poistumisesta tulee sääntöjen mukaisesti virhe
  • hylkäävästä virheestä sääntöjen mukainen hylkäys

Viralliset Hoopers-säännöt Suomen Agilityliiton sivuilla.

 

Juoksunartut ja rokotustodistukset:

Juoksuinen narttu voi osallistua TSAUn järjestämiin epiksiin (pöksyt jalassa), mutta hallissa saa olla vain omalla suoritusvuorolla. (Punainen nauha pitää olla remmissä merkkinä, pöksyt otetaan pois juuri ennen radalle menoa ja laitetaan niitä varten tarkoitettuun ämpäriin. Ohjaaja itse huolehtii, että saa maton lähtöpaikalle. Hallista poistutaan välittömästi suorituksen jälkeen.)

Rokotustodistus on esitettävä pyydettäessä.