Toko eli tottelevaisuuskoe on laji, jonka tarkoituksena on opettaa koiralle asiallista ja hallittua käytöstä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Tokokokeessa mitataan koiran koulutustasoa. Tokossa on neljä luokkaa, alokas-, avoin, voittaja- ja erikoisvoittajaluokka. Se on Kennelliiton hyväksymä virallinen kilpailulaji ja on Suomen palveluskoiraliiton alaisena. Lisää tokosta voi lukea SPKL:n sivuilta.
Tsaulla lajia voi harrastaa vakiryhmässä tai kurssilla. Osa ryhmistä toimii nk. treenirinkiperiaatteella, eli ryhmillä ei ole varsinaista kouluttajaa, vaan ryhmäläiset auttavat toisiaan treenien sisällön ja kouluttamisen kanssa. Osassa ryhmiä on kouluttaja. Jos olet kiinnostunut ryhmäpaikasta, ole yhteydessä ryhmävastaavaan, ryhmavastaava@tsau.info. Ryhmäpaikalle tai jonoon ilmoittautuneen tulee olla jäsen (jäsenhakemukseen tästä). Ryhmäpaikalla treenaavan tulee myös olla maksanut harjoittelumaksun ja ohjaajalla kuuluu olla joko SPKL-kilpailulisenssi tai Sagin agilitylisenssi. Ryhmäpaikkaan kuuluu myös talkoovelvoitteet. Lisätietoa maksuista ja velvoitteista täällä.
Tsaulaisilla tokoilijoilla on oma facebook-ryhmä, jonne hyväksytään vain TSAU ry:n jäsenenä olevat henkilöt.

Tulevat kurssit ja tapahtumat
KORRIEN TOTTELEVAISUUSVIIKONLOPPU 19.-20.11.
Riitta Jantunen-Korri ja Pekka Korri saapuvat jälleen kouluttamaan TSAU:lle marraskuussa! Riitta ja Pekka kasvattavat bordercollieita kennelnimellä Tending ja kiertävät kouluttamassa tottelevaisuutta ja koiran mielentila-asioita ympäri Eurooppaa sekä kilpailevat aktiivisesti tottelevaisuudessa. Pekka työskentelee Opaskoirakoulun vanhempana kouluttajana.
Lauantaina klo 17-19 on Pekan luento/keskustelutilaisuus koiran kouluttamisesta ja mielentila-asioista. Luento sopii kaikkien lajien harrastajille! Sunnuntaina ohjelmassa on 20 minuuttia koulutusta koirakoille molemmilla kouluttajilla (yhteensä 2 x 20 min). Koirakkopaikka sisältää myös luennon.
MAKSUT:
• TSAU:n jäsen koirakkopaikka 70€
• TSAU:n kannatusjäsen koirakkopaikka 80€
• Seuran ulkopuolinen koirakkopaikka 90€
• Luento la 20€
• Kuuntelupaikka su 30€
• Luento la + kuuntelupaikka su 40€
Ilmoittautuminen 31.10. mennessä Carita Edgrenille, carita@edgren.cc. Mikäli koirakkopaikat eivät täyty seuran jäsenistä, avataan ilmoittautuminen tämän jälkeen ulkopuolisille.
Tokon kisanomaiset treenit 26.3.
Turun Seudun Agilityurheilijat ry järjestää tokon ja rally-tokon kisanomaiset treenit TSAU:n hallilla Royal Canin Areenalla la 26.3. klo 10-16.
Tokon ison kentän treenit järjestetään yhdistämällä kentät 2 ja 3. Mukaan mahtuu 14 koirakkoa ja treeniaikaa on 18 minuuttia per koirakko.
Kaikki osallistujat sitoutuvat auttamaan toinen toisiaan. Osallistujat jaetaan kahteen ryhmään. Aamupäiväryhmä osallistuu kenttien tyhjentämiseen, iltapäiväryhmä palauttaa esteet paikoilleen treenien lopuksi. Ilmoittautumalla mukaan sitoudut siis olemaan paikalla koko aamu- tai iltapäiväryhmän ajan.
Aikataulu: aamupäiväryhmä klo 10-13, iltapäiväryhmä klo 13-16.
Iltapäiväryhmässä EVL-koirakoilla on mahdollisuus kokeenomaiseen, liikkuroituun harjoitteluun liikkeenohjaajan kanssa. EVL:n liikkurina toimii Henriikka Eloluoto. Liikejärjestys ja kehäkartta julkaistaan ennen tapahtumaa. Koiran palkkaaminen ja haluamiensa liikkeiden jättäminen välistä, useamman kehääntulon harjoittelu jne. on tietenkin sallittua. Aikaa omalle suoritukselle on 18 minuuttia, joka tulee huomioida omaa palkkaus- ja liikesuunnitelmaa tehdessä myös EVL:ssä, jotta jokainen saa mahdollisimman tarpeitaan vastaavan suorituksen.
ALO-VOI luokkien kohdalla liikkeenohjaajat jaetaan osallistujien joukosta, eli ilmoittautuessasi mukaan sitoudut avustamaan toista koirakkoa koirakon toivomalla tavalla. Jaetaan avustajat niin, ettei kukaan joudu avustamaan sellaisen luokan liikkeitä, jossa ei ole itse koskaan ollut kokeessa/ei koe hallitsevansa avustajan tehtävää. Vinkkaa ilmoittautuessa, jos asia tuntuu vaikealta, niin mietitään sopivan helppo homma! 18 minuuttia on jokaisen omaa treeniaikaa, eli liikkeenohjaajaa ei tarvitse hyödyntää, vaan ison kentän voi käyttää tarvitsemallaan tavalla. Jokainen siis suunnittelee itse koiralleen tarvitsemanlaisensa treenin ja ohjeistaa avustajansa hyvissä ajoin ennen omaa vuoroaan.
Ilmoittautuessasi ALO-VOI luokkiin ilmoita myös 6.3. mennessä, mitä liikkeitä aiot harjoitella, kun olet saanut ilmoittautumiseen kuittauksen mukaan mahtumisesta. Osallistumisjärjestys pyritään tekemään niin, että liikkeet olisivat mahdollisimman yhteneväisiä ja kenttien potentiaaliseen rakennustyöhön ei kuluisi ylimääräistä aikaa: Esimerkiksi hyppy-kiertoa harjoittelevat pyritään sijoittamaan peräkkäin jne.
Maksut:
TSAU:n harjoittelumaksun maksanut jäsen 5 €
TSAU:n kannatusjäsen 10 €
ei jäseniltä 15 €
TSAU:n jäsenet etusijalla. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ensisijaisesti 1 koira/ohjaaja, mutta voit ilmoittaa heti toisen koirasi varasijalle.
Mikäli päivä ei ole täyttynyt 27.2. mennessä, jaetaan yli jääneet paikat ohjaajien toisille koirille ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuessasi kerro, minkä koiran kanssa olet tulossa ja minkä luokan liikkeitä koirasi suorittaa. Tarkemmat koirakkokohtaiset liikkeet kysytään myöhemmin, kun osallistujat ovat selvillä.
Samaan aikaan hallissa on käynnissä rally-tokon kisamainen harjoitus kentällä 1, joten muistetaan kunnioittaa myös rallyn kisarauhaa ja rauhoittaa hallia myös heitä varten!

Tervetuloa mukaan viettämään mukavaa toko-päivää!