Iltakilpailut, Maajoukkuekarsinnat 2019, Lieto. (c) Jukka Pätynen, Koirakuvat.fi

TSAU – Agilitya vuodesta 1991

Turun Seudun Agilityurheilijat ry on vuonna 1991 perustettu agility-yhdistys, jossa agilityn lisäksi voit harrastaa myös tokoa, rally-tokoa ja nose workia.

Vaikka treenitilat ovatkin matkan varrella monesti vaihtuneet, on iloinen mieli aina pysynyt matkassa mukana.
Yhdistys toimii johtokunnan ja eri toimikuntien yhteistyöllä. Kaikki halukkaat otetaan mukaan toimikuntiin ideoimaan TSAUn tulevaisuutta.

TSAU on kotiutunut Liedon Tuulissuolle, osoitteeseen Yrjönalhontie 2. Siellä yhdistyksellämme on toimiva ja turvallinen 2600m2 keinonurmipohjainen halli kerhotiloineen. TSAUlla on tällä hetkellä käytössään talvikaudella neljä (4) sisäkenttää sekä kesäkaudella kaksi (2) ulkokenttää, joista toinen on toko- ja rallytokoharrastajien käytössä. Hallin koko mahdollistaa virallisten agilitykilpailujen pitämisen kahdella yhtäaikaisella kentällä myös hallin suojissa.

Ryhmäkouluttajina toimivat ahkerat TSAUlaiset ja myös pentu-, alkeis- ja jatkokurssit vedetään läpi talkoovoimin. Itsenäiseen harjoitteluun on mahdollisuus kaikilla kentillä vapailla ajoilla ja yksi sisäkenttä pyritään pitämään vapaassa käytössä koko ajan. TSAU järjestää jäsenilleen myös vierailevia kouluttajia opettamaan eri tekniikoiden saloja.

Harjoittelu TSAUlla

Jäsen- ja harjoittelumaksun maksaneella jäsenellä on oikeus harjoitella TSAU-keskuksessa kaikilla vapailla ajoilla omatoimisesti. Voit myös halutessasi ryhtyä harjoittelemaan pienryhmässä, mikäli sopiva ryhmä sinulle ja koirallesi löytyy. Harjoitteleva jäsen voi lunastaa halliin myös oman avaimen pientä maksua vastaan. Harjoittelevien jäsenten tulee myös osallistua kisatalkoisiin, jotta harjoitteluoikeus pysyy voimassa. Lue lisää esimerkiksi jäsenyys– tai maksut– sivuilta ja liity jäseneksi!

Mikäli kiinnostuit yhdistyksemme toiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä!